Sote-uudistus – meidän kaikkien parhaaksi

Sote-uudistusta on nyt työstetty yli vuosikymmen. Monet katsovat nykyisen sote-uudistuksen juurien olevan Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen keväällä 2006 käynnistämässä sote-hankkeessa – osa sanoo juurien olevan vieläkin kauempana. Osa kokee, että edelleen mennään liian kiireellä. Uudistus on iso ja siinä on useita ulottuvuuksia. Pitäisi rakentaa uutta ja kustannuksia säästävää järjestelmää, vaikka palvelutarve kasvaa. Poliittisia intohimoja on moneen suuntaan. Sote-uudistus koostuu lukuisista eri laeista. Näkyvimmin on keskusteltu maakuntauudistuksesta ja valinnanvapauslaista. Varmasti heti kerralla ei saada täydellistä järjestelmää, mutta tärkeää onkin nyt luoda pohja, lähteä toimeen ja kehittää siitä eteenpäin.

Sote-alan uudistamisessa on käytettävä kaikkien osaamista – niin eri viranomaisten kuin julkisten ja yksityistenkin palveluntuottajien. Asiantuntijoita löytyy paljon myös yksityiseltä puolelta ja järjestöistä. Julkisessa keskustelussa asiantuntijoiksi on käsitetty ainoastaan ministeriöiden, virastojen ja julkisen puolen edustajat. Monipuolinen osaamisen hyödyntäminen mahdollistaa innovaatioiden syntymisen jo suunnitteluvaiheessa.

Nykyinen Suomen sote-järjestelmä on poikkeuksellisen epätasa-arvoinen – valinnan vapaus on niillä, joilla on yksityinen vakuutus tai paksu lompakko. Monilla myös työterveyshuolto mahdollistaa nopean pääsyn hoidon piiriin. Ne, joilla ei ole näitä vaihtoehtoja, päätyvät usein pitkiin kunnallisten terveysasemien jonoihin. Monilla on tyytymättömyyttä hoitoon pääsyn hitauteen ja asioiden tutkimatta jättämiseen. Nykyinen järjestelmä ei menisi läpi perustuslakivaliokunnasta.

Epätasa-arvo palveluiden saatavuudesta lisää ihmisten halukkuutta ostaa yksityisiä sairaskuluvakuutuksia. Monien kohdalla terveyspalvelut maksetaan kolmeen kertaan – verovaroista, työterveyshuollon maksuina ja yksityisinä vakuutuksina. Tämä, jos mikä, on resurssien tuhlausta.

Selväksi eri kyselyissä on tullut se, että suurin osa kansalaisista haluaa vaikuttaa omiin palveluihinsa ja valita oman palveluntuottajan – ja vaihtaa sitä tarvittaessa, jos ei ole tyytyväinen kokemaansa laatuun. Tärkeimpinä valintakriteereinä toimivat palvelun laatu, vastaanottoaikojen saatavuus ja hyvä saavutettavuus. Tulevaisuudessa erilaisten palveluntarjoajien palveluiden tulee olla valittavissa yhdenvertaisesti ja läpinäkyvästi.

Pk-yrittäjän näkökulmasta jahkaaminen ja päättämättömyys on turhauttavaa. Investointipäätöksien tekeminen olisi huomattavasti helpompaa, jos tietäisimme varmasti, mihin suuntaan sote-kenttää tulevaisuudessa viedään. Isommat taseet omaavat yhtiöt sietävät paremmin tätä epävarmuutta omassa päätöksenteossaan.

Sote-palveluita tuottavat ihmiset ihmisille. Kaikilla meillä on yhteinen tavoite siitä, että meillä tulee olla hyvät sote-palvelut. Suunnitellussa uudistuksessa tavoitteena on se, että julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ovat samalla viivalla. Tämä on tärkeää innovaatioiden ja kustannusten hillinnän kannalta. Hyvää suunnitellussa järjestelmässä on myös valinnanvapaus. Mielestäni on ihmisarvoista, että esimerkiksi vanhus saa valita oman loppuelämän kodin. Toivonkin, että palvelusetelit ja henkilökohtaiset budjetit otetaan mahdollisimman laajasti käyttöön tässä uudistuksessa. Vaikka työtä on uudistuksessa paljon, on tartuttava toimeen ja rakennettava parempaa huomista.

Kirjoittaja: Anne Kangas
Blogi on julkaistu alunperin Helsingin Yrittäjien sivuilla https://www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/a/blogit/sote-uudistus-meidan-kaikkien-parhaaksi


Anne on Hoitokoti Päiväkummun toimitusjohtaja. Annelle elämäniloa tuovat perheen kanssa vietetty aika sekä palloilulajit. 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *