Tule pilotoimaan uusia digipalveluita yhdessä Päiväkummun kanssa

Erilaiset digipalvelut ovat nykyään osa jokaisen kotitalouden arkea ja uusia palveluita kehitellään entistä enemmän myös ikäihmisten käyttöön.

Olemme aloittamassa yhteistyötä älylukkoja valmistavan Pindoran, etähoito-ohjelmia tuottavat Voolerin ja kosketusnäyttöjä valmistavan Yetitabletin kanssa.

Etsimme nyt kotihoidon ja kotisiivouksen asiakkaita pilotoimaan näitä palveluita. Alla esittelyt eri toiminnoista ja palveluiden hinnoista.

Vooler videopuhelut

Vooler on ohjelmistotuottaja, joka haluaa kehittää entistä kattavampia palveluita ikäihmisten arjen tueksi.

Päiväkummun asiakkailla on nyt mahdollisuus lähteä testaamaan etähoitopalveluita Voolerin ohjelmiston avulla.

Tarve etähoidolle voi olla esimerkiksi lääkkeenoton muistutus tai voinnin tarkastus. Hoitajamme voivat myös ohjata esimerkiksi omaishoitajia sairaanhoidollisten asioiden toteuttamisessa, kuten verenpaineen tai verensokerin mittauksessa.

Ohjelmisto mahdollistaa myös ryhmäpuhelut, joten  sen kautta pystymme tuottamaan myös erilaista viriketoimintaa. Voimme perustaa asiakkaiden toiveiden mukaan esimerkiksi musiikkiryhmiä Päiväkummun oman hoivamuusikon vetämänä tai jumpparyhmiä fysioterapeutin vetämänä.

Ikäihmisillä ruokahalu usein heikkenee ja ruokailu yksin tuntuu ikävältä. Tätä varten voimme perustaa ruokailuryhmän, jonka kautta asiakkaat saisivat nauttia lounasta yhteisöllisesti ja samalla keskustella viikon kuulumisista muiden asiakkaiden kanssa. Vain mielikuvitus on rajana näissä ryhmissä asiakkaiden eri tarpeita ajatellen.

Ohjelman käyttäjiä eri ole rajattu, joten myös omaiset ja läheiset voivat liittyä käyttämään palvelua ilman lisäveloitusta. Tämä mahdollistaa kuvapuhelut esimerkiksi niiden omaisten kanssa, jotka asuvat eri paikkakunnalla tai eri maassa. Myös hoitoneuvottelut asiakkaan, hoitajan, omaisen ja esimerkiksi kaupungin työntekijän kanssa onnistuvat!

Tarjoamme nyt asiakkaillemme kuukauden kokeilujakson, jolta ajalta asiakas maksaa ainoastaan ohjelmiston veloituksen 10€/kk + alv. Tältä ensimmäiseltä kuukaudelta emme peri maksua hoitajien soitoista tai ryhmiin osallistumisesta. Ensimmäisen kuukauden jälkeen neuvottelemme asiakkaille hinnan meidän palveluidemme osalta, yksilöllisesti jokaisen asiakkaan tarpeiden ja käytön mukaan.

Mikäli sinä tai läheisesti olette kiinnostuneet  lähtemään mukaan tähän pilottiin, niin olkaa yhteydessä Tuulaan. Palveluun ovat erittäin tervetulleita myös kotisiivouksen asiakkaat, jotka eivät vielä tarvitse fyysisiä kotihoidon käyntejä, mutta jotka voisivat hyödyntää näitä etähoidon mahdollisuuksia.

Alla olevan linkin kautta voitte käydä lukemassa lisää Voolerin palveluista.

Lue lisää

Yetitablet kosketusnäyttö

Voolerin ohjelmisto toimii millä tahansa tablettitietokoneella, mutta koneen tulisi olla kohtalaisen uusi, jotta kuvapuhelut onnistuvat sujuvasti.

Mikäli asiakkaalta ei löydy itseltä tablettitietokonetta, on hänen mahdollista vuokrata sellainen Yetitabletilta. Heillä on pitkä kokemus jättikokoisten kosketusnäyttöjen ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä ikäihmisille hoitokodeissa ja he haluavat nyt laajentaa tarjontaa myös kotona asuville asiakkaille. Tässä pilotissa vuokrattavissa on 21″:n näyttö pöytätelineellä.

Yetitablet on erityisesti ikäihmisille suunniteltu laite, joka eroaa tavallisesta tabletista siten, että siinä on paljon ikäihmisille suunnattuja pelejä ja ohjelmia esimerkiksi muistin ja liikunnan tueksi. Näin ollen tablettia voitaisiin hyödyntää myös muussa, kuin etäpuheluiden käytössä, esimerkiksi hoitajan fyysisillä käynneillä yhdessä muistipeliä pelaten.

Iso näyttö on myös ikäihmisille helpompi hahmottaa ja siitä näkee paremmin, kuin tavallisesta tablettitietokoneesta. Jokaiselle asiakkaalle voidaan räätälöidä hänen eniten käyttämänsä toiminnot näytön etusivulle niin, että siinä näkyy koko ajan esimerkiksi päivämäärä ja kellonaika, lempi radiokanavan saa päälle yhdellä painalluksella ja Voolerin puheluun pääsee vastaamaan toisella painalluksella. Näyttö on siis erittäin helppokäyttöinen!

Voolerin puheluun vastaamista varten asiakkaan tulee joko koskettaa näyttöä, tai jos tämä tuntuu vaikealta, niin linja on mahdollista sovitusti avata myös soittajan päästä, jolloin laitteeseen ei tarvitse koskea ollenkaan.

Voolerin ohjelmisto mahdollistaa soitot myös toiseen suuntaan, eli asiakas voi soittaa hoitajalle tai läheiselle, jos hänelle tulee esimerkiksi jokin hätätilanne kotona. Näytöllä on näkyvissä aktiivisena olevat henkilöt, joille soitto on mahdollinen.

Yetitalbetin hinta asiakkaillemme on 30€/kk + alv. Alla olevan linkin kautta pääsette lukemaan enemmän heidän toiminnastaan.

Lue lisää

Pindoran älylukot arkea ja työntekijöiden käyntejä helpottamaan

Avaintenhallinta on tärkeässä osassa sekä kotihoidon että kotisiivouksen työssä. Saman asiakkaan luona voi käydä useita hoitajia ja myös siivooja samana päivänä. Hoitajat myös lähtevät kahdelta eri tomistolta eri kaupunkeihin, joten avaimia on oltava kahdessa paikassa. Tämä tarkoittaa, että joudumme pyytämään asiakkaita teettämään usein jopa neljä avainta käyttöömme.

Tämän haasteen helpottamiseksi haluamme nyt testata älylukkoja yhdessä Pindoran kanssa. Pindora on kotimainen yritys, jonka lukkojen asennus ja poisto ei vaadi työkaluja, eikä asentajia. Lukko asennetaan asunnon  ulko-oven sisäpuolelle, eikä ulkopuolinen henkilö tiedä, että ovessa on älylukkö. Lukko toimii koko ajan normaalisti myös avaimella avattuna.

Lukon käyttäjämäärää ei ole rajoitettu, joten siihen voidaan yhdistää kaikki perheenjäsenet, hoitajat, siivooja, fysioterapeutti, kauppa- ja ateriapelvelun henkilöt jne. Laite on siis ehdottoman hyödyllinen, jos asunnossa käy paljon ihmisiä. Myös lapsiperheet hyötyvät lukosta varmasti. Lukko tuo myös turvallisuutta, koska jokaisesta oven avauksesta jää lokitieto järjestelmään.

Pinrodaa käytetään älypuhelimen nettiselaimessa, joten se ei vaadi erillisen sovelluksen lataamista puhelimeen. Lukko voidaan avata myös etänä, mikäli asuntoon on menossa joku, jolla ei ole oikeuksia ohjelmaan ja avain on unohtunut pois matkasta.

Mikäli taloyhtilössä ei ole alaovella ovikoodia, on Pindoralla toinen laite, joka voidaan asentaa ovipuhelimeen. Tämän laitteen avulla myös taloyhtiön alaovi saadaan aukenemaan, eikä asennukseen tarvita isännöitsijän lupaa.

Lukko toimii omalla virtalähteellä ja sitä voidaan ladata, kuten puhelinta. Lukko jaksaa avata oven n. 6000 kertaa yhdellä latauksella.

Etsimme nyt asiakkaita testaamaan älylukkoja. Oven lukon aloitusmaksu on 60€ ja käyttömaksu 14,90€//kk. Ovipuhelimeen asennettavan lisälaitteen aloitusmaksu on 50€ ja käyttömaksu 8€/kk. Lukon voi myös ostaa kokonaan itselleen hintaan 249€.

Laite vaatii langattoman wifi-verkon toimiakseen. Jos asunnossa ei ole wifi-yhteyttä, niin se on mahdollista tilata Pindoran kautta hintaan 10€/kk.

Testaajillemme tarjoamme nyt ensimmäisen kuukauden käytön ilmaiseksi! Maksamme aloitusmaksut sekä ensimmäisen kuukauden käyttömaksut. Tämän jälkeen käyttömaksut siirtyvät asiakkaan maksettavaksi, mikäli laite todetaan toimivaksi.

Mikäli haluat mukaan testaajaksi, niin ole yhteydessä Tuulaan!

Alla olevan linkin kautta saat lisätietoa Pindoran toiminnasta. Lukkoja saa ostettua myös ainakin K-Raudoista ja Verkkokauppa.com:sta.

Lue lisää

 

Tuula Halme
Kotipalveluiden palvelupäällikkö
p. 045 636 1252
tuula.halme@paivakumpuhoiva.fi