Villa Vuoranta – hoivakoti, jossa elämänilo syntyy asukkaiden toiveista

Villa Vuoranta seisoo kauniilla paikalla meren rannassa Helsingin Vuosaaressa. Entinen Alkon koulutuskeskus muutettiin tasokkaasti hoivakodiksi vuonna 2023. Tänne muutto ei tarkoita ikäihmisen elämänpiirin kaventumista, vaan avaa uusia mahdollisuuksia yhteisölliseen elämään, uusien tuttavuuksien solmimiseen ja omien toiveiden esiin tuomiseen.

Hoivakoti Villa Vuorannassa jokainen asukas on tärkeä osa yhteisöä, jossa heidän ääntään ei vain kuulla – siihen myös vastataan.

”Kun muutin Villa Vuorantaan, mietin alkuun, millaista täällä tulee olemaan. Nopeasti huomasin, että täällä minua kuunnellaan ja saan osallistua arkeen juuri niin paljon kuin haluan. Se on ollut minulle tärkeää,” kertoo Villa Vuorannan 84-vuotias Hellevi.

”On hienoa huomata, kuinka asukkaat innostuvat keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan – se kertoo, että meillä toimii yhteisöllisyys oikeasti arjessa,” sanoo yksikönjohtaja Päivi Isokoski-Salonen.

Tervetuloa asiakastilaisuuteen 7.5. klo 17. Ilmoittautumiset p. 050 4332275

Asukaskokoukset tukevat osallisuutta ja vaikuttamista

 

Yksi osa Villa Vuorannan yhteisöllistä toimintaa ovat säännölliset asukaskokoukset. Maaliskuun lopussa kokoonnuttiin jälleen yhteen asukkaiden kanssa. Aiheina tällä kertaa olivat niin tulevat tapahtumat kuin se, mitä osallisuus oikeastaan tarkoittaa.

“Asukkaiden ajatuksia ja toiveita kuunneltiin tarkasti – oli ilo huomata, kuinka aktiivisesti he halusivat vaikuttaa yhteisiin asioihin”, kertoo Villa Vuorannan geronomi Henna Rosenberg.

Samaa mieltä on myös Leena: ”Täällä pidetään huolta siitä, että meidän toiveitamme kuunnellaan ja myös toteutetaan. Se tekee asumisesta mukavaa.”

Maaliskuun kokouksessa valmisteltiin muun muassa tulevaa pääsiäistä. Ehdotuksia sateli reippaaseen tahtiin: ”Pajunoksia maljakoihin ehdottomasti!”, ”Pääsiäismunia pitää olla”, ”Ja kahvit”, ”Värikkäät servetit ja keväisiä kukkia”. Ja viimeisenä listalla vielä: ”Kuohuvaa!”

Toiveiden pohjalta Villa Vuorantaan rakentui asukkaidensa näköinen, elämäniloinen pääsiäisjuhla.

 

Luonto, yhteisö ja osallisuuden monet muodot

 

Kevään merkit hiipivät näkyviin meren rantaan. Luonnon ja kevään merkkien seuraaminen on erityisen otollista täällä, missä asukkaat voivat nauttia merellisestä maisemasta ja vuodenaikojen vaihtelusta. Kokouksessa keskustelu kääntyy kevään merkkeihin ja luonnon merkitykseen hyvinvoinnille.

”Olen aina rakastanut metsää ja luontoa. Enää en pääse vaeltamaan, mutta on ihana seurata vuodenaikojen vaihtelua täältä kotoa. Keväällä katson ensimmäistä muuttolintua ja tiedän, että talvi on jäänyt taakse,” kertoo Veikko.

Henna Rosenberg korostaa, kuinka osallisuus näyttäytyy jokaisen arjessa eri tavoin.

”Osallisuus ei tarkoita vain osallistumista yhteisiin tapahtumiin, vaan sitä, että ihminen saa jatkaa itselleen tärkeitä rutiineja ja päättää omista asioistaan. Toiselle se voi olla aamukahvin keittäminen itselle, toiselle pihalla käyminen tai osallistuminen lukupiiriin. Tärkeintä on, että jokaisella on mahdollisuus elää omannäköistä elämää hoivakodissakin,” Henna kertoo.

Asukkaat kuvaavat arkeaan myös huumorilla: ”Kiva porukka täällä on”, ”Viihdyn täällä”, ”Kokki on hyvä!”, ”Enemmän suklaata elämään, kun eletään täällä vain kerran”.

Osallisuus on keskeinen hyvinvoinnin tekijä Villa Vuorannassa, jossa asukkaille tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja olla osa aktiivista yhteisöä. Täällä arki on täynnä iloa, kohtaamisia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

 

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Villa Vuorantaan ja sen elämäniloiseen yhteisöön! Seuraava tutustumistilaisuutemme järjestetään 7.5. klo 17.00. Lisätietoja ja ilmoittautumiset villavuoranta.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *