Amian Erikoismuistihoitaja -koulutus avasi Sarahille uusia näkökulmia työhön muistisairaiden asukkaiden parissa

Päiväkummun visiona on toimia edelläkävijänä hoitotyön uudistamisessa. Haluamme, että laadukkaan perushoidon lisäksi asukkaiden elämässä on merkityksellisyyttä ja elämäniloa, myös hoitokodissa asuessa. Osaava henkilökunta on voimavara, johon haluamme erityisesti panostaa. Siksi tarjoamme henkilöstölle räätälöityjä opinpolkuja mm. koulutusyhteistyökumppanimme Amia Muistikeskuksen toimesta. Hoitajamme Sarah kävi Amia Erikoismuistihoitaja -koulutuksen, ja se sai hänet kohtaamaan muistisairaan ihmisen uudella tavalla.  Ilo oman ajattelutavan kehittymisestä ja uuden oivaltamisesta välittyy Sarahin kirjoittamassa opintojen lopputyössä.

 

Tunnistan eri muistisairaudet ja ymmärrän lääkityksiä

Lähihoitajakoulussa perehdyttiin muistisairauksiin oireiden ja hoidon kautta, ei niinkään sitä varhaisempaan aikaan. Tämän vuoksi oli mielenkiintoista saada koulutuksessa tietoa muun muassa Alzheimerin taudin ensimmäisistä oireista, sairauden tutkimisesta ja diagnosoinnista. Kävimme läpi eri muistisairauksia ja niiden erityispiirteitä. Etenkin Lewyn kappale -tauti jäi syvästi mieleeni. Sitä esiintyy paljon, joskus pelkästään Alzheimer-diagnoosin alla. Tätä nykyä osaan tunnistaa sille ominaiset piirteet ja toimia asukkaan kanssa sen pohjalta.

Vaikka en olekaan sairaanhoitaja, koen silti saavani erittäin suuren hyödyn lääkehoitoa koskevista tiedoista. Katsoessani muistisairaan asukkaan lääkelistaa osaan ”lukea” sitä. Ymmärrän lääkkeiden merkitykset paremmin. Osaan ihmetellä, miksei vuosi sitten Alzheimer-diagnoosin saaneella asukkaalla mene AKE-lääkettä tai ymmärrän, miksi toiselta asukkaalta se on otettu pois. Ikääntyneen ihmisen lääkityksen ja lääkitysten haittavaikutusten tunteminen on tärkeää, jotta tiedetään, mitä tarkkailla. Sain syventävää tietoa myös painon laskusta, nukkumisen tarpeellisuudesta sekä unilääkkeistä.

Teen asiat hyvin, mutta ajatusmaailmani on muuttunut

Hoitokeskeisestä toimintamallista siirtyminen ihmiskeskeiseen ajattelutapaan – tämä on ehkä tärkein koulutuksessa oppimani asia. Koen olevani hyvä ja empaattinen hoitaja. Osaan antaa aikaa asukkaalle ja toimia hänen ”rytminsä” mukaan, mutta olen myös erittäin suorituskeskeinen. Hävettää myöntää, että aikaisemmin asukas oli minulle enemmänkin nimi tehtävälistassa, jonka hoitaisin hyvin; huolehtisin hänen hygieniastaan, auttaisin ruokailussa, siistisin huoneen ja kyselisin päivästä. Tekisin asiat hyvin, mutta sen enempää miettimättä.

Ajatusmaailmani on kuitenkin muuttunut. Nyt mietin enemmänkin, että ”miltä tästä ihmisestä tuntuu”, ”mitä voisin tehdä, jotta hänellä olisi hyvä päivä tänään”, ”miten voisin ilahduttaa häntä”?

En ole varsinaisesti koskaan ollut asukkaidemme kanssa holhoavaa tyyppiä. Kuitenkin olen vasta nyt syvemmin miettinyt muistisairaan ihmisen asemaa ympärivuorokautisessa asumisessa. Paikassa, jossa on päätetty, koska syödään tai koska käydään suihkussa. Tai sanotaan, että ”sait jo kupin kahvia, se riittää”.

Tasapainoa on välillä vaikea löytää. Hoitajalle ryhmäkoti on työpaikka, jossa asioiden haluaa sujuvan joutuisasti. Muistisairaalle se on koti, jossa hänen tulisi elää, kuten haluaa. Olen viime aikoina pyrkinyt muistuttamaan myös työtovereitani asiasta. Olen pohtinut muistisairauden luomaa stigmaa ja huomannut langenneeni siihen itsekin aikaisemmin.

Pohdin, mitä asukas käyttäytymisellään viestittää

Toivoisin, että lähihoitajakoulussa keskityttäisiin muistisairauksia opeteltaessa syvemmin siihen, mitä muistisairaus oikeasti on ja miltä ihmisestä silloin tuntuu. Erittäin tärkeänä pitäisin sitä, että käsiteltäisiin nimenomaan muistisairauden luomaa stigmaa. Jos sitä ei käsitellä koulussa, uskon, että useimmat hoitajat eivät edes huomaa asettavansa muistisairasta ihmistä alisteiseen valtasuhteeseen, vaan ajattelevat toimivansa oikein.

Olen koulutuksen myötä oppinut havainnoimaan asukkaitamme tarkemmin ja sain myös tietoa Elo-D®-havainnointimenetelmästä. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, koen osaavani asettua asukkaan ”rytmiin” tarvittaessa. Se näkyy puhetyylissä, sanavalinnoissa, äänen voimakkuudessa sekä kehonkielessäni. Osaan olla rauhallinen ja antaa sen tuen, mitä ihminen kulloinkin tarvitsee.

Menen hyvin harvoin asukkaan luokse hoitajan roolissa, koska uskon, että se enemmänkin saa asukkaan varautuneeksi. Muutos on kuitenkin siinä, että olen alkanut pohtia, mitä asukas käyttäytymisellään pyrkii viestittämään. Esimerkiksi usein aggressiiviselle asukkaalle on annettu rauhoittavaa lääkettä sen enempää miettimättä, mistä aggressiivisuus johtuu. Nyt olen ymmärtänyt, että kyse saattaa silloin olla tarpeesta, jota ei ole täytetty.

Mitä aggressiivisuus oikeastaan on? Muistisairaan ihmisen käytös laitetaan helposti muistisairauden piikkiin, jolloin sen ajatellaan olevan jotakin, mitä pitää lääkitä. Muistisairas on kuitenkin ihminen, joka tuntee samoja tunteita kuin kuka tahansa muukin. Aggressiivinen käytös voi siten olla pelkoa, turvattomuuden tunnetta, hämmennystä tai jotakin muuta, mitä kyseinen ihminen ei osaa enää ilmaista.

Ihmiskeskeistä toimintamallia ja sen hyötyjä pitäisi opettaa jo lähihoitajakoulussa. Muistisairaan ihmisen toiminnan ja käyttäytymisen ajatellaan johtuvan vain sairaudesta sen sijaan, että nähtäisiin ihminen kokonaisuutena, jolla on toiveita ja pelkoja, kuten kenellä tahansa muullakin.

Esimerkiksi muistisairaan ihmisen seksuaalisuus koetaan usein haasteeksi ja siihen voi olla vaikea suhtautua. Itseltä ei välttämättä löydy työkaluja tilanteisiin, joissa muistisairas ilmaisee seksuaalisuuttaan. Seksuaalisuus on kuitenkin osa meitä kaikkia. Perehtyminen ihmisen elämänhistoriaan voi antaa hoitohenkilökunnalle keinoja tukea muistisairaan seksuaalisuutta.

Tunnistanko omat tunteeni, tunnenko vahvuuteni?

Käsittelimme koulutuksessa tunteita, myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja hankalien tunteiden käsittelyä. Näitä pystyy hyvin peilaamaan asukkaisiin silloin, kun tuntuu, ettei ymmärrä asukasta tai asukas on vihainen. Asukkaan asemaan asettuminen ja syiden pohtiminen antaa jo itsessään valmiuksia toimia hoitajana paremmin. Aina syitä ei voi selvittää. Myös sen hyväksyminen, ettei kaikkeen aina voi vaikuttaa, on tärkeää.

Kiireisessä hoitotyössä pitäisi osata pysähtyä ja miettiä, miltä tuntuu. Tämä on tärkeää, koska jos ei itsessään tunnista erilaisia tunteita, on niitä vaikea löytää muistakaan. Itsensä ja omien vahvuuksiensa tunteminen on tärkeää. Hoitotyössä, jossa kohdataan psyykkisesti hauraita ihmisiä, tämä korostuu. Hyvän työyhteisön rakentaminen on tärkeää, sillä huono ilmapiiri tai sitoutumattomuus yhteisiin tavoitteisiin ja työn laatuun vaikuttaa merkittävästi muistisairaan ihmisen hoitoon.

Omaisen roolin pohtiminen antoi minulle valmiuksia toimia omaisten kanssa paremmin. Olemme joskus ainoa linkki asukkaan ja omaisen välillä, joten empaattinen kohtaaminen, kyky olla läsnä ja kuunnella sekä rakentaa luottamus on todella tärkeää.

Toimintakyky on laaja kokonaisuus, joka heijastaa elämänlaatua

Muistisairaan ihmisen toimintakyky on laaja kokonaisuus, joka käsittää muutakin kuin vain fyysisen toimintakyvyn. Olen huomannut, kuinka suuri merkitys ympäristöllä ja muilla ihmisillä on yksittäisen henkilön toimintakykyyn. Etenkin ryhmäkodeissa, joissa asukkaat ovat hyvin sidoksissa hoitohenkilökuntaan, on tärkeää, että hoitajat ymmärtävät toimintakyvyn eri osa-alueita, osaavat arvioida ja tehdä toimintakykyyn liittyviä havaintoja sekä toimia näiden pohjalta. Toimintakyky ja elämänlaatu kulkevat käsi kädessä.

Erilaisten psykososiaalisten menetelmien, kuten muistelun, musiikin ja eläinterapian vaikutuksia käytiin läpi jo lähihoitajakoulussa. Työelämässä olen huomannut niiden jäävän aivan liian vähälle.

Entäpä sitten saattohoito. Muistisairaita hoitaessani olen törmännyt siihen, kuinka henkilön vointi huononee aluksi roimasti, jolloin tehdään saattohoitopäätös. Joidenkin viikkojen jälkeen henkilön vointi kuitenkin kohenee, mutta saattohoitopäätös jää silti voimaan. Ymmärsin oikeastaan vasta nyt, kuinka vaikeaa muistisairaan ihmisen saattohoitopäätöksen tekeminen voi olla. Taudinkulkua ei välttämättä tiedetä. Henkilöllä on saattanut olla esimerkiksi infektio, joka on jäänyt huomaamatta, mutta koska tämän vointi on huonontunut, tehdään saattohoitopäätös miettimättä henkilön aiempaa vointia. Ymmärsin, kuinka tärkeää on suunnitella hoitolinjaukset etukäteen.

Kiitos tästä,

SarahKirjaudu ulos

Kirjoittaja on Päiväkummun Länsi-Pasilan yksikössä työskentelevä lähihoitaja. Päiväkumpu kiittää lämpimästi Sarahia hänen ammatillisista ja innostavista näkemyksistään, sekä luvasta julkaista kirjoitus nettisivuillamme.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.