Päiväkumpu konsernin ilme uudistui 1.12.2015

Uudistuksen myötä kaikkien konserniin kuuluvien yritysten logot ja nimet yhtenäistettiin. Uudella ilmeellä halutaan tuoda esille elämänilon filosofiaa, jota keltainen paiste logoissa ilmentää. Uudistuksen takana on myös halu selkeyttää kokonaisilmettä ja näin helpottaa asiakkaita löytämään tarvitsemansa palvelut.

Päiväkummun Kotihoito on jatkossa Kotihoito Päiväkumpu ja kodin siivouspalveluita tarjoava Helmi Kodinhoito on nyt Kotisiivous Päiväkumpu. Hoitokodin osalta uudistus koskee visuaalista ilmettä, nimen säilyessä ennallaan. Ilmeuudistus ei aiheuta muutoksia yritysten toimintaan, mutta toivomme uudistuksen antavan selkeämmän kuvan tarjoamistamme palveluista. Uudistus toteutetaan vaiheittain.

Uudistuksen keskellä odotamme myös Paloheinän uuden yksikön avaamista alkuvuodesta. Muutama mallihuone on saatu jo sisustettua ja yleistentilojen ilmettä suunnitellaan parhaillaan. Pian pääsemme esittelemään tiloja paikan päällä. Kokonaisuutena Paloheinä tulee tarjoamaan mitä mahtavimmat puitteet monelle asukkaalle.

Vuoden vaihteeseen mahtuu siis Päiväkummussa paljon tohinaa ja uudistuksia, mutta myös rauhallista joulun odotusta ja arjesta nauttimista. Länsi-Pasilan hoitokodissa päästiin nauttimaan itsenäisyyspäivätunnelmasta, kun Puolustusvoimien varusmiessoittokunta viihdytti asukkaita mahtavalla esityksellään. Joulukuun aikana vietetään myös omaisten iltoja ja puurojuhlia. Kotisiivouspuolella touhutaan jo kovaa vauhtia joulusiivouksien parissa.

Toivomme ilmeuudistuksen miellyttävän niin henkilökuntaa, asukkaita kuin asiakkaitammekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *